maanantai 6. toukokuuta 2013

Tänään sain opittua lisää

Olen ottanut älypuhelimella kuvia. Tavalliset kuvat olen laittanut suoraan blogeihini ja toiset g.mailin kautta läppärin muistiin. Muuta tietä en ole löytänyt. Nyt satuin kokeilemaan puhelimen videotoimintaa. Mutta tulipas  eteen uusi mutta. Video ei lähtenyt suraan g.mailiin, eikä youtubeen.

Aloin tutkia netistä ohjeita, enkä löytänyt itselleni ymmärrettävää vastausta.Jotain kuitenkin jäi päähäni. Löysin erään verkkokaupan, jossa myytiin samsungin lisätarvikkeita. Siellä oli oikein shattikanava, jonne esitin asiani. Sieltä arveltiin, että minun välijohto on ehkä viallinen ja annettiin linkki myytävälle johdolle, hinta melkein 8 euroa. Keskustelija häipyi shatin päästä, kun kirjoitin että minulla on samanlainen välijohto ja puhelin on vasta ostettu. Siinä oli sellainen asiakaspalvelu.

Sitten soitin paikalliseen expertin myymälään. Siellä myyjä vähän vähätteli tietojaan ja mainitsi netistä ladattavasta ohjelmasta. Saman ohjelman olin aiemmin nähnyt puhelimen googlen kaupassa. Sitten aloin hakemaan kyseistä ohjelmaa ja klikkasin latauksen päälle.

Sitten yhdistin puhelimen mukana olevan välijohdon ja läppärin toisiinsa kiinni ja homma alkoi sujumaan.
Sain siirrettyä kännykällä kuvaamani videon läppärin muistiin ja siitä youtubeen.

Ladattava ohjelma on nimeltään KIES


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oletko saanut tietoa hakemaasi asiaan?

Voisitko kommentoida tätä blogia!