sunnuntai 31. elokuuta 2014

Samsug galaxy xcover puhelin toimii oudosti

Puhelin on alkanut toimimaan jotenkin oudosti. Kun otan virran pois puhelimesta ja laitan sen uudestaan päälle, niin puhelimen saa avattua toisinaan ilman tunnusta. Puhelimeen tallennetut yhteystiedot jäävät joskus näkymättä, siiten on auttanut hetkellinen virran katkaisu. Olen kuullut, että älypuhelimeen voi tulla häiriöitä, mutta nyt tuntuu, että se ei kohta toimi ollenkaan. Takuuaikaa on vielä jäljellä n. puoli vuotta. Saapa nähdä, loppuuko sen toiminta heti sen jälkeen?

perjantai 29. elokuuta 2014

Lisää laskua

Saunalahden omistukseen joutuneen ppo.n nettiyhteyden vuoksi tuli vielä lisälaskua. Olemme nyt irti kyseisestä firmasta, jossa meillä oli nettiyhteys. Se kiusasi meitä olemalla poikki monen monta kertaa.Viimeisen jutun, jossa jouduin soittelemaan saunalahdelle, totuus paljastui puhelinlaskussa. Minulla on kännykkäliittymä, joka maksaa 12,90 kuukaudessa. Tänään yllätyin laskusta.Se oli reilusti yli 60 euroa.

 Meillä oli onni, että saunalahti katkaisi yhteyden, ihankuin vahingossa, kun palautimme elisaviihdepaketin pois, joka melkeimpä väkisin myytiin meille. Nyt meillä toimii nettinä Sonera. Se maksaa noin 13.00 euroa kuukaudessa.

Nyt ei ole tarvinnut  soittaa kalliita puheluita saunalahdelle, ja kuinka paljon olisi vielä pitänyt soitella, jos emme olisi vaihtaneet liittymää.

Nettiyhteys alkoi heti oireilemaan ppo.n siirryttyä saunalahden omistukseen.Kalliimpia laskuja jouduimme maksamaan jo aiemminkin. Toivottavasti nyt pääsemme normaaliin päiväjärjestykseen.

maanantai 11. elokuuta 2014

Saunalahden kännykkäliittymä ei toiminut

Nyt se on nähty, että kännykällä ei pääse minnekkään. Näyttää siltä, että joka perheessä on oltava ainakin kaksi puhelinta ja niille eri firman liittymä. Itselläni on saunalahti ja toisella meistä on DNA. Tämä läppäri toimii soneran liittymällä. Saunalahden häiriökartta ei ollut ihan tarkka. Sen mukaan ei pitäisi olla häiriöitä. Minulla ei ole tietoa siitä, voiko 112 numeroon soittaa ilman puhelinyhteyttä. Pahimmassa tilanteessa oltaisiin aatamin ajoissa, jos meillä olisi vain yksi puhelin. Jos läppäri olisi ainoa toimiva yhteys, niin hätätapauksessa pitäisi turvautua kavereihin netin kautta.

Seuraavaksi pitää tarkistaa, onko liittymän kuukausimaksut ajantasalla