Minulla on ollut Saunalahden nopsa+ liittymä ja siinä enintään euron päivähinta. Nyt äskettäin sain saunalahelta viestin, että kuukausimaksu nousee noin kahdella eurolla ja tulen saamaan samaan hintaan nettiyhteyden.Oltuani dna-liikkeessä toisen henkilön kaverina, avasin suuni ja tuloksena pitkän jahkailun jälkeen kirjoitin nimeni sopimuspaperiin.Myyjä oli erittäin etevä myymään ja sai minut ylipuhutuksi.Hän kauppasi minulle kaksikertaa nopeampaa liittymää vuodeksi 10 euron kk. hintaan. Kotiin päästyäni tuli saunalahelta viesti ja pyydettiin ottamaan yhteyttä.Tuloksena vielä kaksikertaa nopeampi liittymä hintaan 11.40 euroa vuodessa.Siis vuoden sopimus. Soittelin Saunalahen ilmaiseen puhelimeen ja tiedustelin ja hain samalla varmuutta päätökselle, otanko vai jätänkö? Ilmaisen puhelimen päässä oli aina hyvin asiallinen ja miellyttävä henkilö.
Mutta sitten kun olin päättänyt ja saanut liittymän, alkoi toisenlainen rumpa. Halusin neuvoja tabletin ja puhelimen yhteistyöstä. Puhelimesta piti saada yhteys ostamaani tablettiin ja näin saada siitä toimiva netti kodin ulkopuolelle.Saunalahella alettiin puheluja siirtää toiseen paikkaan, annettiin maksullinen neuvontanumero, jonka minuuttitaksa on melkein kaksi euroa+ paikallispuhelumaksu.Soitin yhden kerran tähän kalliiseen numeroon ja sain ohjeen, mutta siitä ei ollut minulle apua.
Onneksi kallis soittelu jäi tosi vähiin, kun aloin ottamaan asiasta selvää muuta kautta.Nyt sai netin toimimaan tabletissa kahta ei kautta, kotona reititin tai saunalahti ja muualla saunalahti.Ulkomailla pitää osata asentaa jonkun hotellin omistama wlan-yhteys, muuten menee omat ja varastetut eurot, jos nekään riittäisivät?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oletko saanut tietoa hakemaasi asiaan?
Voisitko kommentoida tätä blogia!