sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Minulla on kaksi mikrosofin tiliä

Olen miettinyt, miksi läppärin kuvat menevät hitaasti mikrosofin pilvipalveluun. Mutta nyt asia alkoi ratkeamaan.
Hankkiessani läppärin, sen toiminta piti laittaa  kuntoon. Näyttöön pyydettiin tunnuksia ja samalla laitoin ihan omat tunnukset. Näillä samoilla tunnuksills saan avattua koneeni. Näistä tunnuksista tuli samalla mikrosofin tunnukset. Näillä tunnuksilla avataan onedrive pilvipalvelu. Sinne olin jo laittanut kuvia läppärin resussien hallinnasta, koska siinä on se toiminto.

Minulla on toinen vanha mikrosofin tili, jota käytin messengerin aikaan. Itse mese poistettiin ja tunnukset jäivät elämään.

Puhelimeen ja tapletteihin olen kirjautunut vanhoilla tunnuksilla ja kuvat menevät automaattisesti pilvipalveluun, jonne pääsen vanhoilla tunnuksilla kuviani katselemaan. Automaattisen toiminnan olen laittanut itse päälle.

Siis minulla on kaksi mikrosofin pilvipalvelua ja samalla kaksinkertainen määrä tallennustilaa ja tämä on ilmaista säilytystilaa.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Vanhan puhelimen kuvat

Edellisessä kirjoituksessa kerroin ja ahersin vanhan puhelimeni kuvien kanssa. Nyt se onnistui.Olin poistanut vain kies-ohjelman kuvakkeen  pois.Itse vanhempi kies oli koneella ja sain siirrettyä kuvat koneelle ja sieltä sitten pilvipalveluun.
Luulin että jos se ei onnistu ilman liittymää, niin sehän oli väärä luulo. Kun aikansa tutustuu ja naputtelee, niin asiat näyttävät selviävän.
Varakamerana toimiva vanha puhelin saa jäädä, enkä ala sitä kauppaamaan mihinkään.Vikana siinä oli vain liian vähän tilaa sovelluksille.

Nyt tuli mutkia vastaan.Kies ja vanha puhelin ei toiminut

Laitettuani uuden puhelimen, minulla oli käsitys, että voin käyttää vanhaa puhelinta kamerana, jonka vuoksi ostin siihen uuden muistikortin.Sillä voi ottaa kuvia, mutta enpä saanutkaan kuvia siirrettyä mihinkään. Olin jo ladannut uuden kies 3 -ohjelman, joka toimii uuden puhelimen kanssa kuvia siirrettäessä. Olin poistanut vanhemman kies-ohjelman. En ole varma, että poistuiko se itsestään. Kun nyt yritin siirtää kuvia vanhasta puhelimesta, niin uusi kies 3 ei sopinut vanhan puhelimen kanssa yhteen.Nyt haluaisinkin tietää, onko vanhemman puhelimen kuvista mitään iloa, että onko mitään tapaa, jolla ne saa puhelimesta siirrettyä. Siihen vanhaan puhelimeen en ole laittanut liittymää. Sen kameran piti toimia, niin liikkeessä sanottiin. Ja sen vuoksi innostuin ostamaan siihen uuden muistikortin.

Mutta enpä taida tarvita koko kies-ohjelmaa, kun kuvani menevät suoraan pilvipalveluun.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kuvat voin tallentaa pilvipalveluihin

Latasin puhelimeen microsofin pilvipalvelusovelluksen. Nyt puhelimella kuvaamani kuvat menevät automaattisesti talteen.annettuani siihen luvan. Kuvia voin katsella kaikilla tietokoneilla, kunhan muistan tunnukset ja salasanat. Käytin aikoinaan msn  messingeriä, jolloin tuli rekisteröityä ja nyt nämä tunnukset toimivat pilvipalvelussa.
Tietokoneella olevat kuvat on helppo siirtää resussien hallintasivulla. Klikataan "tämä tietokone ja kuvat, kopioi kansio  ja liitä OneRiveen. Tässä koneessa on OneRive.Edellisestä läppäristä en muista.

Sama juttu on googlen kanssa. Siinä pilvipalveluksessa toimii googlen tunnukset. Olen käyttänyt aiemmin googlen picasan nettialbumia ja sieltä löytyy nyt kaikki kuvani avattuani googlen
tunnuksilla.
Älypuhelimesta  voin selata kuvia molemmista palveluista.

Kuvat menevät pilvipalveluihin tableteista ja puhelimesta suoraan, jos niillä otan kuvia.

Puhelimesta löytyy nyt myös läppärin videot googlen albumista. Nekin menivät sinne itsestään.

Käytän googlen selaimia kaikissa laitteissa. Tabletit ja älypuhelin on alunperin laitettu toimintaan gmailin osoitteella.

Tämä kaikki on lähtenyt käyntiin kokeilemalla ja tutustumalla netistä löytyviin ohjeisiin, ihan tuurilla.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Onko epäilyni ihan väärin?

Hei! Laitoin uuden puhelimen 11.11.2014.Liikkeessä laitettiin kaikki toiminnot edellisestä puhelimesta.Uuteen puhelimeen piti laittaa googlen salasana.Liikkeestä ei löytynyt minulle silmälaseja, eikä kynää, jolla olisin itse naputellut googlen salasanan. Annoin salasanan henkilölle, joka laittoi sen paikalleen, jotta saatiin puhelin käyttökuntoon.

Mutta nyt kuukausi myöhemmin satuin löytämään omalta googlen sivulta tekstin, josta heräsi epäilyni googlen salasanan väärin käytöstä.Oliko salasana mennyt Uusimaalle. Siinäpä tuli asiaa pohdittavaksi. Kuka osaa kertoa?

Vaihdointänään salasanani ja onneksi en ole huomannut vielä, että mitään vahinkoa olisi tullut.


Tässä alempana on  epäilemäni, jossa on käyttämäni ja omistamani laitteet.Uusimaalla en ole käynyt eikä minulla ole Windowsin laitteita.


Laitteet ja toiminta

Samsung Galaxy S III LTE International Suomi - 18 minuuttia sitten

Samsung Galaxy Tab 2 10.1 Suomi - 8 tuntia sitten

K01A Suomi - 5. joulukuuta kello 7.16

Windows Uusimaa, Suomi - 18. marraskuuta kello 12.41
Windows Uusimaa, Suomi - 13. marraskuuta kello 17.10