tiistai 2. huhtikuuta 2013

Liittymän vaihdossa tuli ongelmia

Elisa nosti käytössä olevaa liittymää noin kahdella eurolla. Asiakas ei siitä tykännyt ja meni dna-liikkeeseen kyselemään samanlaista liittymää ja se löytyikin. Uusi liittymä kytkettiin viikon kuluttua.Elisalta pyydettiin ottamaan yhteyttä ja sitten asia piti olla valmis. lisan liittymä aiottiin purkaa. Purkamiselle ei ollut mitään estettä.

Elisalta tuli tekstiviesti jäljellä olevasta laskusta ja asiakas avasi oma-elisapalvelun sivuston laskumn maksamista varten.Sieltä tuli näkyville yllätys.Elisa oli laittanut uuden liittymän numeroineen. Syynä sopimus euron "sunnuntaipuhelut."Aikaisempi liittymänumero siirtyi dna.n liittymään.
Elisan kanssa oli sovittu, että ei ole mitään estettä vaihtaa liittymää. Euron sunnuntaisopimuksesta ei kerrottu mitään,

Nyt otimme yhteyttä elisaan.Sieltä sanottiin, että liittymästä asiakas joutuu maksamaan entisen kaltaisen liittymämaksun kuukausittain koko euron sunnuntaisopimuksen ajan, eli tässä tapauksessa 7 kuukautta. Näin liittymän vaihto poiki kaksi eri liittymää.

Aiempi kuukausimaksu oli alle euron ja se luvattiin elisalta tähän uuteen liittymään. Nettitietojen mukaan näyttää siltä, että hinta on melken 2 euroa kalliimpi, eli 2,66 euroa kuukaudessa. Tätä ei muistettu tänään elisalle kertoa.

Nyt on vielä epäselvää, onko uusi liittymä entisen kaltainen, vai tuleeko siihen enintään euron päivät + nettiliittymä. Asiakas sai  entisen kaltaisen sopimuksen dna.lta ja toisen samantyyppisen liittymän elisalta ja kalliimmalla hinnalla.

Tässä kävi niin kuin vanha sanonta kuuluu: "Kun lähtee karhua pakoon, niin tulee susi vastaan."

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ennen liittymän vaihtoa elisan tarjous liittymän hinnan nousuun olisi sisältynyt puheluissa enintään euron päivät + rajaton nettiyhteys hintaan 2,66 euroa kuukaudessa. Nyt sitä tarjousta ei näy missään.

Onko muita tapauksia?

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Mutta onhan se ehdoissa, mutta kuka näitä ehtoja osaa lukea. Elisan edustajan olisi pitänyt tämäkin asia selvittää asiakkaalle!


"Jos sopimuskauden aikana asiakas käyttää oikeuttaan siirtää matkapuhelinnumeronsa toiselle operaattorille,

tulee asiakkaan maksaa matkapuhelinliittymän kuukausimaksut määräaikaisen sopimuskauden loppuun.

Sopimuskauden päättyessä etu loppuu ja liittymä muuttuu toistaiseksi voimassa olevaksi liittymäksi hinnaston

mukaisin hinnoin."


http://www.elisa.fi/elisa/docimages/attachment/EL_Euron_sunnuntai_ehdot_5_11.pdf

 
 
 


 

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oletko saanut tietoa hakemaasi asiaan?

Voisitko kommentoida tätä blogia!