Minulla oli tänään tiedossa vähän autoilua. Puhelimen akku tarvitsi virtaa lisää, niin laitoin sen auton tupakan sytyttimeen lataamaan. Ajoin kirkolle ja takaisin ja pysähdyin välillä eri paikoissa.
Puhelin latautuu vain auton moottorin käydessä. Latauksen alussa näyttöön tulee numerot näkyviin ja samalla eräänlainen äänimerkki. Numeroista puhelin avautuu omalla kuviolla. Viimeisessä startissa en kuullut ääntä. Palattuani aloin katsomaan puhelimen kelloa. Puhelin oli ihan pimeä ja mykkä. Kokeilin ja taas kokeilin, mutta ei toiminut.Kotona kokeilin soittaa siihen toisella puhelimella, mutta en saanut yhteyttä.Kokeilin toista laturia sisällä ja puhelin oli edelleen mykkänä.Sitten hain puhelimen ostokuitin, sillä takuu piti olla voimassa. Olin ihan varma, että vien puhelimen ostopaikkaan, sillä olimme lähdössä lähikaupunkiin asioille.
Sitten aloin miettimään, mitä minun tallennetuille salasanoille tapahtuu, jos joudun luovuttamaan puhelimen pois vaihtoon tai korjattavaksi. Sitten keksin, että minun täytyy muuttaa niitä tietokoneella, kunhan muistan, mitä olen puhelimeen tallentanut.
Samaan aikaan kumppanini pyöritteli ja sormeili puhelinta käsissään. Yht`äkkiä puhelin alkoi näyttämään elon merkkejä. Se toimii taas, mutta kuinka kauan? Nyt tuntuu siltä, että pitäisikö olla toinen varapuhelin kaiken varalta. Siihen kelpaisi kaikkein halvin ja yksinkertaisin vaihtoehto, mutta mistä löytäisin halvimman liittymän?
Mutta onhan meillä sekin, mistä olen aiemmin kertonut. Klinkki aiheesta edellä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oletko saanut tietoa hakemaasi asiaan?
Voisitko kommentoida tätä blogia!